Kissojen yö
“Voi että, mikä painajainen”, sanon ääneen hieroen silmiäni. Yhtäkkiä huomaan, että Snowball eli toinen kissoistani istuu vieressäni tuijottaen oudosti suoraan naamaani. ”Huomenta söpöläinen. Mitäs haluut, onks nälkä?” sanon uneliaasti ja suljen silmäni vaipuen takaisin uneen.
”Et saa nukahtaa enää, ihmisparka! Meillä on tärkeä tehtävä suoritettavana”, toteaa kissa silmää räpäyttämättä. ”Aikaa ei ole paljon. Herää, unikeko!”
Katson kissaani ja ajattelen, että tämän on oltava yhä unta. ”Mikä vois olla niin tärkeetä, läski mirri, etköhän sä ole jo tarpeeks lihava? En herää näin aikasin vain ruokkiakseni sut. Mee pois sängyltä ja anna mun olla!”
Snowball hyppää vatsani päälle ja jatkaa häiritsemistä. ”Tänään paljastan salaisuuteni maailmalle, mutten osaa tehdä sitä yksin. Rakas ’äiti’, sinun on autettava minua.”
”Oletpa hulluin kissa ikinä! Ei sulla oo mitään salaisuutta, oot vain nälkänen kuten aina. Et ees osaa suomea, vain mau’untaa. Miks rupesit puhumaan ihmiskieltä? Tää on ilmeisesti vieläkin unta.”
Tässä vaiheessa Snowball alkaa kyllästyä tähän vuorovaikutteluun ja kertoo minulle: ”Enhän ole tavallinen kissa, en edes tullut Virosta, niin kuin luulet. Tulin alamaailmasta vallatakseni kaikkien pahojen ihmisten sielut, ja tänään se alkaa. Älä huoli, et ole listallani. Mutta sinun pitää tehdä kaikki mitä käsken. Ensiksi, herää nyt ja avaa ulko-ovi, jotta voin aloittaa sielujen keräämisen.”
Tunnen itseni noidutuksi ja seuraan Snowballia sängyltä eteisen läpi ovelle mitään ajattelematta. Äkkiä kompastun kissojen leikkihiireen ja kaadun naamalleni lattialle. ”Snowball, mitä hittoa on tekeillä?” huudan poissa tolaltani.
”Kurnau.”
